Kävimme eilen Jumbon Stockmannin herkussa hakemassa vähän extra-hyvää sunnuntaisyömistä. Ihan lööpeissä asti on kirjoiteltu siitä, ettei pieniä vauvoja olisi hyvä näin pahimpaan flunssakauteen viedä ostoskeskuksiin. Siksipä mekin olimme etukäteen päättäneet, että ajamme Stockmannia lähimpään parkkihalliin ja "luikahdamme" vain nopeasti sinne ja takaisin autolle.
Kuinka ollakaan mamman onneksi juurikin Stockan ovien eteen oli tuotu erillinen myyntipöytä Akateemisen kirjakaupan ale-kirjoille. Kirjat olivat puoleen hintaan, mutta tarjosivat nyt näistä alennetuista hinnoista vielä -40 % !!! No sepä sai mamman kaivelemaan myyntipöytää etsien vauvalle sopivia kirjoja.
Harmittavasti niitä ei juurikaan (suomenkielisenä) löytynyt, joten käytännössä ainoaksi saaliiksi jäi Ellan ja Aleksin kaksi kirjaa: Iloinen Kööri ja Eläinystävät. Nämä kirjat ovat vahvitettuja paksuja pahvisivuisia, joten kunhan vauva vaan alkaa pitelemään käsissään tavaroita, niin saa heti niitä alkaa tutkia. Bonuksena mukaan tarttui vielä Kariston Aavemaiset juhlat -kirja, joka siis äänikirja haamujen huhuilujen kera. Ei tullut kirjoille pahaa hintaa: näistä kolmesta yhteensä pulitin 7,71 euroa.
Vielä kirjoja ei ole luettu, joten sisällön arviota joudutaan odottelemaan vielä tovi. Mutta enköhän sitten kertoile niistä myös täällä blogissa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti